April 13, 2017
Päivät pitenevät ja lämpötila nousee. Saappaat ja päällystakit vaihtuvat keveämpiin. On aika tehdä keväthuolto iholle ja valmistaa sekin kevääseen. Näin hellit ihosi jälleen kirkkaaksi ja pehmeäksi.
Useimmilla meistä tilanne on tämä: Talviunta nukkunut vartalon iho on kerännyt itseensä kuolleen ihosolukon muodostaman talviturkin. Iho on samea ja harmaa. Kuivat, hilseilevät tai karheat kohdat kantapäissä, polvissa tai kyynärpäissä odottavat hoitoa. Paras ja helpoin tapa valmistaa iho kevätkuntoon on tietenkin kuorinta.
Vartalolla voi käyttää karkeampaa kuorintaa kuin kasvoilla. Esim Okabon arganöljypohjainen Body Salt Scrub on tehty keskikarkeasta Himalajan vuorivuolasta. Se kuorii mekaanisesti kuolleen ihosolukon ja kirkastaa ihon sävyä välittömästi. Lisäksi suolan mineraalit aktivoivat ihon maitohapontuotantoa ja siten se saa ihon kosteuttamaan itse itseään.
Kun kuorit vartaloasi, kiinnitä erityistä huomiota kuiviin kohtiin ihollasi. Niitä ovat tyypillisesti juuri kannat, kyynärpäät ja polvet. Hiero näitä kohtia reippaammin ottein.
Kevät on myös puutarhahommien aikaa. Jotta kädet ja kynnet säilyisivät esittelykunnossa, hanki itsellesi kumihanskat ja niihin puuvillaiset sisäkäsineet. Levitä öljyä tai rasvaista voidetta käsiin, kynsiin ja kynsinauhoihin kauttaaltaan ja pue hanskat päällesi, kun ryhdyt töihin. Näin kätesi saavat tehohoidon samalla kuin puutarhakin.
Ennenkuin siirrytään sandaaleihin on aika tehdä myös jaloille jotain. Tee jalkakylpy vatiin lämpimällä vedellä. Lisää sekaan halutessasi loraus öljyä tai ruusuvettä, jotka pehmentävät ihoa. Anna liota 10 min. Kuivaa ja raspaa kovettumat. Lisää runsaasti öljyä jalkoihin reippaasti hieroen. (Muista myös varpaat, varpaankynnet ja kynsinauhat.) Pue puhtaat puuvillaiset sukat jalkoihin ja anna vaikuttaa yön yli. Saat kauniit, hoidetut jalat.
Kevät on loistojuttu myös kasvojen iholle. Kylmä-lämmin-vaihtelut loppuvat ja ilmassa alkaa olla taas kosteutta. Kuorinta, puhdistus, kasvovesi ja kosteutus ovat edelleen ihonhoidon kulmakivet, joilla hellit ihosi kirkkaaksi ja pehmeäksi. Nyt on taas muistettava suojaus auringolta, joka keväällä porottaa voimakkaimmin. Käytä suojakertoimellisia tuotteita auringossa, hattua ja aurinkolaseja. Monilla kasvojen kosteutukseen riittää kesäaikaan pelkkä Arganöljy, joka sisältää runsaasti kosteuttavia rasvahappoja ja suojaa kasvojen ihoa.
Parhaita kauneusvinkkejä ovat lopulta tietysti riittävä uni, rento mieli ja riittävä vedenjuonti. Nyt siirrytään taas ulkoilmaelämään ja raitis ilma jos joku tekee iholle ja koko ihmiselle hyvää.
Millaisia sinun kevätrutiinisi ovat ihonhoidossa? Tuleeko tehtyä muutoksia ihonhoidossa kun kausi vaihtuu?
Comments will be approved before showing up.
October 02, 2024
August 27, 2024
July 29, 2024
Tuotesuositus: