huhtikuu 19, 2016
Arganöljy kasvaa maapallolla ainoastaan Saharan luoteiskulmaan sijoittuvalla alueella, jota berberikansa on perinteisesti asuttanut. Arganpuu on sitkeä laji, joka kestää Saharan hiekkamyrskyjä syvälle ulottuvien juuriensa ansiosta. Se elää n 125-450 vuotiaaksi ja alkaa tuottaa hedelmiä vasta n 50-vuotiaana. Arganmetsää hakattiin vielä 80-luvulla ripeään tahtiin ja seurauksena oli aavikon leviäminen, mikä puolestaan vauhditti ilmastonmuutoksia, myös täällä Pohjolassa.
Berberikansa on osannut uuttaa tätä kallisarvoista Argan-nektaria jo jo vuosisatoja. Tarvitaan 3,5 kiloa Arganpuun hedelmiä, jotta saadaan 1 litra Arganöljyä.
Sadonkorjuuaikaan hedelmät kerätään ja aurinkokuivataan. Kuivatuista hedelmistä otetaan hedelmäliha talteen kotieläimille – kameleille, lehmille ja vuohille rehuksi. Erityisesti vuohet rakastavat arganpuiden ravintorikkaita hedelmiä ja kiipeilevät joukolla arganpuissa hedelmiä etsien.
Arganöljy sisältää runsaasti iholle välttämättömiä rasvahappoja sekä paljon ihoa ravitsevia ja hoitavia A- ja E-vitamiineja. Arganöljyssä on viisinkertainen määrä E-vitamiinia oliiviöljyyn verrattuna.
Arganpuun hedelmistä valmistetaan myös ruokaöljyä. Hedelmän sisällä olevat siemenet paahdetaan ennen kylmäpuristamista. Tuloksena saadaan herkullista ja terveysvaikutuksiltaan erinomaista neitsytöljyä.
Arganöljy ponnahti maailman tietoisuuteen, kun sen positiivisia terveysvaikutuksia koskevat tutkimustulokset julkaistiin 1990-luvulla. Tutkimus sai alkunsa kun havaittiin, että berberikansan kuolleisuus sydän-ja verisuonitauteihin oli selvästi alhaisempi kuin naapurissa asuvilla, muuten samantyyppisiä elintapoja noudattavilla arabeilla. Samalla selvisi, miksi berberinaisten iho säilyi niin kauniina ja hyväkuntoisena huolimatta asuinmaan ankarasta ilmastosta.
Puhdas Arganöljy on kallista sen niukan saatavuuden ja erityisesti sen käsityötä vaativan valmistusmetodin vuoksi. Kuten muidenkin kallisarvoisten kauppatavaroiden kohdalla, myös Arganöljystä on liikeellä ‘väärennöksiä’ tai halpoja kopioita, joissa 100% puhdasta neitsytöljyä on vain nimeksi. Hinta on hyvä ohjuri tässäkin: jos öljyn hinta on todella halpa, kannattaa tarkistaa inci-listasta onko mukana muutakin, kuin ‘Argania Spinosa Kernel Oil’ia.
Milloin sinä kuulit Arganöljystä ensi kerran? Milloin kokeilit ?
Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua
marraskuu 01, 2026
Arganöljystä liikkuu paljon tietoa, mutta myös lupauksia, jotka eivät aina perustu riittävään tutkimusnäyttöön.
Kokosimme yhteen usein kysytyt kysymykset arganöljystä ja vastasimme niihin mahdollisimman selkeästi. Näiden vinkkien avulla löydät itsellesi sopivan tavan hyödyntää tätä luonnon omaa hoitoöljyä...
syyskuu 29, 2026
Syksylläkään ihonhoitorutiinia ei välttämättä tarvitse uusia kokonaan – joskus riittää, että kiinnittää enemmän huomiota kosteuteen ja sen säilyttämiseen iholla.
Yksi Okabon suosikkikaksikoista syksyn ihonhoitoon on kosteuttava luomuruusuvesi ja 100 % puhdas arganöljy...
syyskuu 01, 2026
Hiustenhoidon ei tarvitse olla monimutkaista. Kokeile tätä helppoa yhdistelmää
Pese hiukset Okabon Argan Shampoopalalla ja viimeistele kuivat latvat tarvittaessa muutamalla tipalla 100 % puhdasta arganöljyä.
Näin saat hiustenhoitoon kaksi asiaa, joita hiukset usein kaipaavat: hellävaraista puhdistusta ja hoitavaa öljyä.